Jo vuodesta 2005 olen ihan silkasta mielenkiinnosta vähän ulkomaiden malliin laskenut Suomen vaarallisimmat kaupungit -tilastoa (Tilastokeskus). Vuonna 2012 muokkasin listaa siten, että sisällytän laskelmiini vain keskisuuret ja suuret kaupungit eli ne, joissa asuu yli 50 000 asukasta (tällä hetkellä 21 kaupunkia) sekä ihan mielenkiinnosta meidän porilaisten wanha wihollinen Rauma on nyt myös laskelmissa mukana, vaikka se jääkin alle tuon vaaditun luvun. Tällä kertaa jätin maakunnat pois laskuista, koska koin että kaupunkien tilastot ovat kuitenkin ne mielenkiintoisemmat. Tilastojen suhdeluku on 1:100 000 (oikeat rikosmäärät löytyvät sulkujen sisältä). Vuoden 2017 päivitykseen olen hieman muokannut ryhmiä sekä lisännyt loppuun mielenkiinnosta itsemurhaindeksi-listan. Valintanne mukaan toivotan joko kiintoisia tai karmivia hetkiä suomalaisen rikollisuuden numeraalisessa maailmassa!

Here I have listed some facts about crime in the City of Pori and in Finland. I have taken the idea from USA where they publish annual "safest city - most dangerous city" lists. I have included in these stats those municipalities that have over 50 000 inhabitants + Rauma: the Auld Enemy to us Porians (nevertheless there is not living the required amount of people). I didn't include Finnish regions at all this time because I think they were not that interesting anyway. These figures are then adjusted to per 100 000 inhabitants (inside the brackets you can find the real amount of crimes committed). To 2017 update I have slightly changed the groups and added a suicide rate index. Interesting moments in the world of Finnish crime!

Hannu Hakonen
(The Fedora Bloke)











Kaikki 9 rikosaihealuetta yhteensä. Alempana nämä rikosaihealueet tilastoituna erikseen. Ensimmäisessä palstassa on kaupunkien viime vuoden (2017) tilastot ja toisessa viimeisten viiden vuoden keskiarvotilastot. Joka osa-alueelta olen antanut 1-22 pistettä sijoituksen mukaan ja eri osa-alueiden loppusumma löytyy rankingistä. Mitä suurempi pistemäärä, sen "vaarallisempi" kaupunki.

20.3.2018:
Vuoden 2017 tilastojen voittajakolmikko on: 1) LAHTI, 2) HELSINKI & 3) TAMPERE
ja viiden viime vuoden keskiarvotilastojen voittajakolmikko on: 1) KOTKA, 2) TURKU & 3) VAASA.
"Onnittelut" heille.

HUOM! En tiedä mitä syitä ja tapahtumia kunkin rikoksen taustalla on. Esimerkiksi yksittäinen sarjarikollinen voi vaikuttaa tilastoihin paljonkin, mutta nämä listaukset kertovatkin vain tilastot ilman sen syvempää analyysiä.

- - - - - - - - -

All 9 crime sections included. Scroll for separate statistics. First column contains stats from last year only (2017) and the second column the average of the last five years. I give 1 to 22 points in each of the separate crimes according what the place on the table is. Bigger points means more "danger"...

20th March 2018:
The winning towns of 2017 are: 1) LAHTI, 2) HELSINKI & 3) TAMPERE
and the winners of the last five years statistics are: 1) KOTKA, 2) TURKU & 3) VAASA.
"Congratulations"!

NOTE! I really don't know the backgrounds of each crime so there's always a chance that e.g. one serial criminal might affect the stats quite much. These lists only tell numeral cold facts without deeper analysis.





Pikalinkit / Quick links:

Rikosranking / Crime ranking |

Henkirikokset / Homicides |

Seksuaalirikokset / Sexual crimes |

Omaisuusrikokset / Property crimes |

Pahoinpitelyt / All assaults |

Tapon, Murhan tai surman yritys / Attempted homicides |

Rattijuopumus / Driving under influence (0.5-1.1) |

Törkeä rattijuopumus / Driving under influence (1.2 and over) |

Huumausainerikokset / Drug-related crimes |

Kuoleman- ja vammantuottamus / Negligent homicides |

Itsemurhaindeksi / Suicide index |






01. Lahti: 142 points
02. Helsinki: 140
03. Tampere: 128

04. Turku: 125
05. Vantaa: 124
06. Vaasa: 121
07. Seinäjoki: 119
08. Jyväskylä: 117
08. PORI: 117
10. Kuopio: 115
11. Kotka: 112
11. Rauma: 112
13. Joensuu: 95
14. Oulu: 89
15. Hämeenlinna: 85
16. Mikkeli: 80
16. Rovaniemi: 80
18. Lappeenranta: 75
19. Porvoo: 71
20. Kouvola: 62
21. Espoo: 60
22. Salo: 48




01. Kotka: 147 points
02. Turku: 143
03. Vaasa: 133

04. Vantaa: 127
05. Hämeenlinna: 124
06. PORI: 122
07. Helsinki: 120
07. Jyväskylä: 119
09. Lahti: 117
10. Joensuu: 112
11. Kouvola: 109
11. Tampere: 107
13. Rovaniemi: 106
13. Seinäjoki: 104
15. Mikkeli: 96
16. Oulu: 94
17. Rauma: 78
18. Lappeenranta: 75
19. Kuopio: 73
20. Salo: 61
21. Porvoo: 51
22. Espoo: 36

YLÖS / TO THE TOP









01. Turku: 6.89 (13)
02. Kotka: 5.58 (3)
03. Porvoo: 3.98 (2)

04. PORI: 3.54 (3)
05. Mikkeli: 1.84 (1)
06. Kuopio: 1.70 (2)
07. Rovaniemi: 1.61 1)
08. Seinäjoki: 1.60 (1)
09. Joensuu: 1.32 (1)
10. Tampere: 1.30 (3)
11. Helsinki: 0.93 (6)
12. Lahti: 0.84 (1)
13. Oulu: 050 (1)
14. Espoo: 0.0 (0)
14. Hämeenlinna: 0.0 (0)
14. Jyväskylä: 0.0 (0)
14. Kouvola: 0.0 (0)
14. Lappeenranta: 0.0 (0)
14. Rauma: 0.0 (0)
14. Salo: 0.0 (0)
14. Vaasa: 0.0 (0)
14. Vantaa: 0.0 (0)




01. Kotka: 4.47 (2.4)
02. Oulu: 2.59 (5.2)
03. Turku: 2.44 (4.6)

04. Kouvola: 1.89 (1.6)
05. Kuopio: 1.87 (2.2)
06. Joensuu: 1.85 (1.4)
07. Vaasa: 1.79 (1.2)
08. Hämeenlinna: 1.78 (1.2)
09. Seinäjoki: 1.60 (1.0)
10. Jyväskylä: 1.58 (2.2)
11. Mikkeli: 1.47 (0.8)
12. PORI: 1.42 (1.2)
13. Lappeenranta: 1.38 (1.0)
14. Helsinki: 1.31 (8.4)
15. Tampere: 1.30 (3.0)
16. Porvoo: 1.20 (0.6)
17. Lahti: 1.17 (1.4)
17. Vantaa: 1.17 (2.6)
19. Salo: 0.75 (0.4)
20. Espoo: 0.65 (1.8)
14. Rauma: 0.50 (0.2)
21. Rovaniemi: 0.32 (0.2)

YLÖS / TO THE TOP










01. Joensuu: 168 (127)
02. Vaasa: 84 (56)
03. Turku: 78 (147)

04. Seinäjoki: 74 (46)
05. Helsinki: 72 (463)
06. Jyväskylä: 70 (98)
07. Tampere: 66 (152)
07. Oulu: 66 (132)
09. Lahti: 63 (75)
10. Vantaa: 60 (133)
11. Espoo: 56 (154)
12. PORI: 55 (47)
13. Kuopio: 53 (63)
13. Rovaniemi: 53 (33)
15. Rauma: 50 (20)
15. Kotka: 50 (27)
15. Porvoo: 50 (25)
18. Hämeenlinna: 47 (32)
19. Lappeenranta: 45 (33)
20. Mikkeli: 44 (24)
21. Kouvola: 39 (33)
22. Salo: 32 (17)



01. Turku: 87 (165)
02. Joensuu: 85 (65)
03. Jyväskylä: 79 (110)

04. Lappeenranta: 72 (52)
05. Kotka: 70 (38)
06. PORI: 65 (55)
07. Tampere: 64 (148)
07. Vantaa: 64 (142)
07. Helsinki: 64 (411)
10. Espoo: 63 (176)
11. Vaasa: 61 (41)
12. Rovaniemi: 58 (36)
13. Hämeenlinna: 58 (39)
14. Lahti: 55 (66)
15. Oulu: 54 (110)
16. Seinäjoki: 52 (33)
17. Rauma: 49 (20)
18. Mikkeli: 48 (26)
18. Kuopio: 48 (56)
20. Kouvola: 46 (39)
21. Salo: 41 (22)
22. Porvoo: 39 (19)

YLÖS / TO THE TOP










01. Helsinki: 6903 (44319)
02. Vantaa: 5800 (12866)
03. Tampere: 5472 (12615)

04. Lahti: 5380 (6424)
05. Turku: 5210 (9826)
06. Oulu: 4537 (9124)
07. Vaasa: 4523 (3025)
08. Lappeenranta: 4464 (3245)
09. Jyväskylä: 4396 (6122)
10. PORI: 4184 (3547)
11. Rauma: 4095 (1622)
12. Espoo: 3677 (10200)
13. Hämeenlinna: 3643 (2463)
14. Kuopio: 3497 (4121)
15. Kotka: 3413 (1834)
16. Rovaniemi: 3245 (2013)
17. Joensuu: 3209 (2428)
18. Mikkeli: 3076 (1673)
19. Kouvola: 3036 (2567)
20. Seinäjoki: 2863 (1788)
21. Porvoo: 2856 (1434)
22. Salo: 2841 (1511)



01. Helsinki: 7546 (48447)
02. Vantaa: 6088 (13504)
03. Turku: 5866 (11062)

04. Tampere: 5840 (13463)
05. Vaasa: 5708 (3817)
06. Oulu: 5266 (10592)
07. Lahti: 5227 (6241)
08. PORI: 4668 (3958)
09. Jyväskylä: 4611 (6421)
10. Kotka: 4543 (2441)
11. Lappeenranta: 4231 (3075)
12. Rauma: 3997 (1583)
13. Rovaniemi: 3860 (2395)
14. Hämeenlinna: 3792 (2563)
15. Kouvola: 3716 (3142)
16. Joensuu: 3681 (2785)
17. Mikkeli: 3596 (1956)
18. Kuopio: 3560 (4195)
19. Salo: 3555 (1891)
20. Porvoo: 3520 (1767)
21. Espoo: 3461 (9600)
22. Seinäjoki: 3063 (1913)

YLÖS / TO THE TOP










01. Helsinki: 871 (5590)
02. Jyväskylä: 821 (1143)
03. Vantaa: 770 (1708)

04. Tampere: 733 (1689)
05. Rovaniemi: 709 (440)
06. Kotka: 707 (380)
07. Seinäjoki: 704 (440)
08. Turku: 693 (1306)
09. Vaasa: 667 (446)
10. Lahti: 664 (793)
11. Oulu: 644 (1295)
12. Kuopio: 635 (748)
13. Mikkeli: 629 (342)
14. Joensuu: 619 (468)
15. Rauma: 616 (244)
16. Hämeenlinna: 605 (409)
17. PORI: 576 (488)
18. Kouvola: 538 (455)
19. Espoo: 527 (1462)
20. Lappeenranta: 480 (349)
21. Porvoo: 418 (210)
22. Salo: 395 (210)



01. Helsinki: 915 (5874)
02. Turku: 774 (1459)
03. Jyväskylä: 753 (1049)

04. Vaasa: 752 (503)
05. Vantaa: 742 (1646)
06. Kotka: 724 (389)
07. Tampere: 710 (1638)
08. Rovaniemi: 703 (436)
09. Mikkeli: 691 (376)
10. Joensuu: 660 (499)
11. PORI: 657 (557)
12. Oulu: 627 (1261)
13. Kuopio: 623 (734)
14. Lahti: 613 (732)
15. Seinäjoki: 612 (382)
16. Rauma: 570 (226)
17. Hämeenlinna: 567 (383)
18. Kouvola: 535 (452)
19. Porvoo: 501 (252)
20. Lappeenranta: 494 (359)
21. Espoo: 472 (1308)
22. Salo: 401 (213)

YLÖS / TO THE TOP










01. Lahti: 15.08 (18)
02. Oulu: 11.44 (23)
03. Vantaa: 10.37 (23)

04. Jyväskylä: 8.62 (12)
05. Porvoo: 7.97 (4)
06. Tampere: 7.81 (18)
07. Rauma: 7.57 (3)
07. Espoo: 7.57 (21)
09. Vaasa: 7.48 (5)
09. Helsinki: 7.48 (48)
11. PORI: 7.08 (6)
12. Kouvola: 5.91 (5)
13. Kotka: 5.58 (3)
14. Joensuu: 5.29 (4)
15. Rovaniemi: 4.84 (3)
16. Seinäjoki: 4.80 (3)
17. Lappeenranta: 4.13 (3)
18. Salo: 3.76 (2)
19. Hämeenlinna: 2.96 (2)
20. Kuopio: 2.55 (3)
21. Mikkeli: 1.84 (1)
22. Turku: 1.59 (3)



01. Hämeenlinna: 8.88 (6.0)
02. Lahti: 8.71 (10.4)
03. PORI: 8.49 (7.2)

04. Jyväskylä: 8.04 (11.2)
05. Vaasa: 7.78 (5.2)
06. Joensuu: 7.40 (5.6)
07. Oulu: 7.36 (14.8)
08. Kouvola: 7.33 (6.2)
09. Seinäjoki: 7.04 (4.4)
10. Rovaniemi: 6.45 (4.0)
11. Kotka: 6.33 (3.4)
12. Vantaa: 6.04 (13.4)
13. Tampere: 5.73 (13.2)
14. Helsinki: 5.36 (34.4)
15. Salo: 5.26 (2.8)
16. Rauma: 5.05 (2.0)
17. Espoo: 4.61 (12.8)
18. Porvoo: 4.38 (2.2)
19. Turku: 3.71 (7.0)
20. Mikkeli: 3.68 (2.0)
21. Kuopio: 3.39 (4.0)
22. Lappeenranta: 3.30 (2.4)

YLÖS / TO THE TOP










01. Hämeenlinna: 340 (230)
02. Lappeenranta: 312 (227)
03. Lahti: 300 (358)

04. Rauma: 295 (117)
05. Jyväskylä: 280 (390)
06. Seinäjoki: 279 (174)
07. Kuopio: 242 (285)
08. Tampere: 228 (525)
09. Mikkeli: 226 (123)
10. Turku: 225 (424)
11. Vaasa: 221 (148)
12. Helsinki: 210 (1349)
12. Rovaniemi: 210 (130)
14. Kotka: 186 (100)
15. Joensuu: 181 (137)
16. PORI: 179 (152)
17. Vantaa: 175 (388)
17. Salo: 175 (93)
19. Porvoo: 157 (79)
20. Espoo: 153 (423)
21. Kouvola: 147 (124)
22. Oulu: 109 (220)



01. Hämeenlinna: 265 (179)
02. Lahti: 259 (310)
03. Kotka: 248 (133)

04. Rovaniemi: 247 (153)
05. Kouvola: 233 (197)
06. Vaasa: 224 (150)
07. Turku: 213 (401)
07. Lappeenranta: 213 (155)
09. Seinäjoki: 211 (132)
10. Mikkeli: 210 (114)
11. Vantaa: 206 (457)
12. Tampere: 205 (473)
13. Kuopio: 202 (238)
14. Rauma: 190 (75)
15. Jyväskylä: 178 (247)
16. Helsinki: 175 (1126)
17. Joensuu: 159 (120)
18. Salo: 154 (82)
19. Porvoo: 151 (76)
20. Oulu: 132 (265)
21. PORI: 127 (108)
22. Espoo: 119 (330)

YLÖS / TO THE TOP










01. Kotka: 221 (119)
02. Kuopio: 220 (259)
03. Rauma: 164 (65)

04. Joensuu: 157 (119)
05. Mikkeli: 154 (84)
05. Salo: 154 (82)
05. Kouvola: 154 (130)
08. Lappeenranta: 151 (110)
09. Seinäjoki: 142 (89)
10. PORI: 142 (120)
11. Lahti: 137 (163)
12. Hämeenlinna: 135 (91)
13. Vaasa: 124 (83)
13. Vantaa: 124 (275)
15. Porvoo: 122 (61)
16. Jyväskylä: 113 (157)
17. Turku: 109 (206)
18. Rovaniemi: 108 (67)
19. Espoo: 87 (241)
20. Helsinki: 84 (542)
21. Oulu: 78 (156)
22. Tampere: 72 (166)



01. Kotka: 184 (99)
02. Seinäjoki: 181 (113)
03. Kouvola: 172 (145)

04. Salo: 170 (90)
05. Mikkeli: 164 (89)
06. Rauma: 160 (63)
07. Lahti: 156 (187)
07. Joensuu: 156 (118)
07. Hämeenlinna: 156 (105)
10. PORI: 155 (132)
11. Kuopio: 154 (182)
12. Lappeenranta: 148 (107)
13. Vantaa: 135 (298)
14. Rovaniemi: 133 (83)
15. Jyväskylä: 129 (180)
16. Porvoo: 127 (64)
16. Turku: 127 (239)
18. Vaasa: 116 (77)
19. Oulu: 109 (220)
20. Tampere: 99 (228)
21. Helsinki: 88 (563)
22. Espoo: 87 (241)

YLÖS / TO THE TOP










01. Vantaa: 1830 (4060)
02. Seinäjoki: 889 (555)
03. Helsinki: 778 (4993)

04. Tampere: 757 (1745)
04. Vaasa: 757 (506)
06. Turku: 647 (1220)
07. Jyväskylä: 628 (874)
08. Lahti: 622 (743)
09. PORI: 598 (507)
10. Rauma: 568 (225)
11. Kuopio: 564 (665)
12. Hämeenlinna: 549 (371)
13. Oulu: 495 (995)
14. Espoo: 487 (1352)
15. Kotka: 473 (254)
16. Salo: 457 (243)
16. Mikkeli: 457 (244)
18. Joensuu: 427 (323)
19. Lappeenranta: 414 (301)
20. Rovaniemi: 403 (250)
21. Porvoo: 313 (157)
22. Kouvola: 253 (214)



01. Vantaa: 1432 (3177)
02. Turku: 689 (1299)
03. Helsinki: 657 (4217)
03. Vaasa: 657 (439)

05. Seinäjoki: 654 (409)
06. Tampere: 635 (1463)
07. Rauma: 511 (202)
08. Lahti: 495 (591)
09. Kotka: 494 (266)
10. Rovaniemi: 489 (303)
11. Oulu: 462 (928)
12. Jyväskylä: 460 (641)
13. PORI: 450 (381)
14. Kuopio: 438 (516)
15. Hämeenlinna: 431 (291)
16. Espoo: 409 (1134)
17. Salo: 382 (203)
18. Mikkeli: 379 (206)
19. Joensuu: 370 (280)
20. Porvoo: 352 (177)
21. Kouvola: 345 (292)
22. Lappeenranta: 330 (240)

YLÖS / TO THE TOP










01. PORI: 43.64 (37)
02. Kouvola: 33.12 (28)
03. Helsinki: 29.75 (191)

04. Rauma: 27.77 (11)
05. Vaasa: 26.92 (18)
06. Kuopio: 26.31 (31)
07. Lahti: 25.96 (31)
08. Hämeenlinna: 23.67 (16)
09. Vantaa: 23.44 (52)
10. Turku: 22.80 (43)
11. Salo: 22.56 (12)
12. Kotka: 22.33 (12)
13. Tampere: 22.12 (51)
14. Porvoo: 21.91 (11)
15. Seinäjoki: 20.81 (13)
16. Lappeenranta: 20.64 (15)
17. Mikkeli: 20.22 (11)
18. Jyväskylä: 20.11 (28)
19. Rovaniemi: 19.34 (12)
20. Joensuu: 15.86 (12)
21. Espoo: 12.62 (35)
22. Oulu: 11.93 (24)



01. PORI: 54 (46)
02. Mikkeli: 50 (27)
03. Kouvola: 39 (33)

04. Porvoo: 36 (18)
04. Hämeenlinna: 36 (24)
06. Helsinki: 35 (228)
06. Rovaniemi: 35 (22)
08. Turku: 33 (63)
09. Vantaa: 31 (69)
10. Joensuu: 30 (23)
11. Salo: 29 (15)
12. Tampere: 28 (65)
12. Vaasa: 28 (19)
12. Kotka: 28 (15)
15. Seinäjoki: 27 (17)
15. Lahti: 27 (32)
17. Jyväskylä: 26 (36)
18. Lappeenranta: 25 (18)
18. Kuopio: 25 (29)
18. Rauma: 25 (10)
21. Oulu: 23 (46)
22. Espoo: 19 (52)

YLÖS / TO THE TOP








Tämä osio on vain mielenkiintoisena lisäyksenä ja en ole tätä ottanut laskelmissani huomioon. Suomihan on onnellisin maa maailmassa tällä hetkellä (2018 World Happiness Report), mutta siihen ei kaiketi ole otettu mukaan itsemurhalukuja. Suomessa kun tehdään valitettavasti liikaa itsemurhia eli kaikki eivät ole onnellisia...

This section is not included in my calculations. Finland is at the moment the happiest country in the world according to 2018 World Happiness Report but I assume they are not taking account the suicides because Finland is, alas, one of the top countries in that field. Unfortunately not everybody is happy here...





01. Kouvola: 17.74 (15)
02. Oulu: 16.90 (34)
03. Mikkeli: 16.55 (9)

04. PORI: 15.33 (13)
05. Kuopio: 15.27 (18)
06. Rauma: 15.15 (6)
07. Lappeenranta: 15.13 (11)
08. Lahti: 15.08 (18)
09. Vaasa: 14.95 (10)
10. Hämeenlinna: 14.79 (10)
11. Seinäjoki: 14.41 (9)
12. Jyväskylä: 14.36 (20)
13. Helsinki: 14.33 (92)
14. Turku: 13.26 (25)
15. Tampere: 13.01 (30)
16. Vantaa: 12.62 (28)
17. Rovaniemi: 11.28 (7)
18. Salo: 9.40 (5)
19. Kotka: 9.31 (5)
20. Joensuu: 9.25 (7)
21. Espoo: 8.29 (23)
22. Porvoo: 3.98 (2)



01. Mikkeli: 18.02 (9.8)
02. Lappeenranta: 14.86 (10.8)
03. Hämeenlinna: 14.79 (10.0)

04. Kouvola: 14.67 (12.4)
05. Tampere: 14.14 (32.6)
06. PORI: 13.92 (11.8)
07. Kuopio: 13.75 (16.2)
08. Salo: 13.54 (7.2)
09. Oulu: 13.42 (27.0)
10. Lahti: 13.40 (16.0)
10. Kotka: 13.40 (7.2)
12. Turku: 13.36 (25.2)
13. Vaasa: 13.16 (8.8)
14. Helsinki: 12.71 (81.6)
15. Jyväskylä: 12.35 (17.2)
16. Rovaniemi: 11.93 (7.4)
17. Rauma: 11.11 (4.4)
18. Joensuu: 11.10 (8.4)
19. Seinäjoki: 10.89 (6.8)
20. Vantaa: 10.55 (23.4)
21. Porvoo: 9.96 (5.0)
22. Espoo: 9.16 (25.4)

YLÖS / TO THE TOP




ARKISTO / ARCHIVE:

Rikostilastot (crime stats) 2016 | Rikostilastot (crime stats) 2015 | Rikostilastot (crime stats) 2014 |
Rikostilastot (crime stats) 2013 | Rikostilastot (crime stats) 2012 | Rikostilastot (crime stats) 2010 |
Rikostilastot (crime stats) 2008 | Rikosarkisto (crime stats) 2005->