DX-KUUNTELU

Mitä DX-kuuntelu on? Suomen DX-liitto ry vastaa: "DX-kuuntelulla tarkoitetaan ulkomaisten yleisradio- ja televisioasemien ohjelmien seuraamista, johon voi liittyä lähetysten vastaanottoa koskevien kuuluvuusraporttien lähettämistä kuunnelluille asemille sekä näiltä asemilta tämän jälkeen saatavien QSL-todisteiden keräämistä".


Oma historiikkini aiheesta:
Sain kipinän DX-kuunteluun joskus 70-luvun lopussa, kun äitini osti minulle ja veljelleni rakennattavat kideradiot (Tämän kaltainen rakennussetti siis). Tällä sitten ensimmäiset kerrat surffailin radioasemia maailmalta. Meillä oli nurkassa myös vanha iso radio (vähän niinkuin tällainen), josta tuli myös kuunneltua kaukaisia radiokanavia. 1970- ja 80-luvuilla minulla oli myös monia kasettiradiomankkoja (kuten tämän kaltainen monomankka ja tämän kaltainen stereomankka), joista sitten kuuntelin sitä mitä sellainen vekotin nyt pystyi ottamaan vastaan.
80-luvulla tuli enempi sitten tutustuttua eri kanaviin ja erityisesti musiikkikanavat BBC 1 (ei pidä sekoittaa tähän nykyiseen BBC ykköseen, joka lähettää pelkästään netissä) ja Radio Luxembourg olivat mielenkiintoisia kanavia ja molemmilla soi pääasiassa hyvä musa. Näitä tulikin varsin ahkeraan kuunneltua (R.I.P. molemmat). Myöskin hyvin on jäänyt mieleen 80-luvun puolivälin BBC Radio 4, josta lauantaiöisin tuli komediaa (mm. Andy Hamiltonin ja Nick Revellin Million Pound Radio Show). Tuohon aikaan kun asuin itä-Porissa, Sampolassa, niin yksi asia oli kyllä aika häiritsevä eli lähistöllä sijaitsevan radioaseman tontilla oleva lyhytaaltolähetin. Tämä kun tuppasi änkeämään lähetykset mm. Marshallin trankkukitaravahvarista läpi.
1991-1993 innostuin sitten vihdoin ja viimein lähettelemään jonkin verran radioasemille kuuluvuusraportteja ja tänne alas olenkin skannaillut nuo QSL-todisteet. Sitten innostus jostain syystä lopahti (ja sitä harmittelen kovasti), mutta ehkäpä nyt sitten taas pitkästä aikaa voisi saada kipinää tehdä näitä raportteja. Varsinkin, kun raporttien lähettäminen netin kautta kirjeiden sijaan on helpompaa, vaikka tuossa ei ole kyllä sellaista samanlaista retronostalgiaa kuin oikeissa kirjeissä.
Varsinaista liikennevastaanotinta minulla ei ole koskaan ollut, vaan aina olen kuunnellut ihan tavallisilla radioilla. Tällainen pikkainen Sony ICF-SW35 sekä K-PO WR2100:nen sekä Tecsun PL-600. Viimeisimpänä lisäyksinä ovat Tecsun PL-360 sekä Tecsun PL-680, jossa omituisesti asteluku on 5 kHz pielessä. No, ei se haittaa. Tietysti, jotta saisi heikkotasoisempia ja kaukaisempia kanavia radioonsa kuuluviin, niin sitten pitäisi olla kyllä parempi vastaanotin ja mahdollisuus vetää kunnon antenni ympäristöön. Ehkä vielä joku päivä tuohonkin on mahdollisuus...
Valitettavasti internet sekä maailman taloustilanne on pakottanut monetkin perinteiset radioasemat lopettamaan lähetyksensä aalloilla. Siksi ennen kuin on liian myöhäistä pitääkin nyt kiriä ja yrittää saada kerättyä lisää QSL-kortteja ennen kuin kanavat ovat tyhjää täynnä. Toivottavasti massiivista katoamista ei tapahdu, vaan tapahtuu jonkin sortin renesanssi ja osa radiokanavista palaa takaisin eetteriin ja tulevaisuudessa uudetkin radioharrastajat pääsevät nauttimaan kanavasurffailusta. Futistakin on jotenkin mielekkäämpi kuunnella radiosta, kun osaavat selostajat hoitavat homman paremmin kuin (sori nyt vaan) suomalaiset TV-selostajat.

Mitä SINPO ja RS tarkoittavat?
Näillä koodeilla kerrotaan lähettäjälle, minkä tasoista lähetys on ollut kuuntelupaikassa. Paljon tietysti riippuu siitä mikä laite sinulla on, minkälainen antenni sinulla on ja minkälainen ympäristö sinulla on.
SINPO
Mitä QSL-kortti tarkoittaa?

DX LISTENING

What is DXing? According to Wikipedia: "The hobby of receiving and identifying distant radio or television signals, or making two-way radio contact with distant stations."

I got interested in DXing in the seventies when my mom bought me and my brother crystal radio kit sets and listening those distant radio stations was very fascinating. I remember back in the eighties I was listening BBC Radio 1 (not to be confused with current online radio), Radio Luxembourg and comedy from BBC Radio 4 (like Million Pound Radio Show). I was living back then at Sampola district in the City of Pori and nearby was Radio Finland's shortwave transmitter and that was really disturbing when trying to listen radio. I could even hear the programmes from my Marshall guitar amplifier. Some people claimed they heard Radio Finland even via their tooth fillings or microwave oven. Lately I've been listening with different radios, like Sony ICF-SW35, Tecsun PL-600, Tecsun PL-6800, Tecsun PL-360 and K-PO WR2100. Maybe some day I'll purchase that top class receiver. I collected QSL cards in 1991-93 but then for some reason I stopped doing so (what I regret very much). I stopped possibly because old school way of sending reception reports isn't as easy as it is nowadays with e-mail but in January 2015 I got the spark again and now I try to collect as many as possible before radio waves are empty (hopefully that'll never going to happen). It is sad that nowadays financial times are bleak and many country has chosen to close down shortwave transmissions. And of course internet can take a blame for that. I even find following football more interesting than watching it from telly because the commentators in Britain are top class. But I wish in the future countries realize that there are still people tuning into SW, MW and LW. it's great that free radios (a.k.a. pirates) are still very active.

What SINPO and RS codes mean?
With these codes you can tell the transmitter what the quality of transmission was where you received it. Of course, it depends on what kind of receiver you have, what kind of antenna you have and what kind of surroundings you have.
SINPO
What QSL card means?



Happy DXing and long live SW/MW/LW!!!
The Legless Scotsman
www.notuli.com


QSL CARD ARCHIVE 1991-1993 & 2015-

100kw MARATHON 2019 (via Channel 292) (1)
ALL INDIA RADIO (1) (2)
BAYERISCHER RUNDFUNK (1) (2)
BBC RADIO SCOTLAND (1)
BBC WORLD SERVICE (1)
BLUE DRAGON (Pirate radio) (1)
CHANNEL AFRICA (1)
CUPID RADIO (Pirate radio) (1)
DEUTSCHE WELLE (1) (2)
DEUTSCHER WETTERDIENST (1)
EUROPEAN MUSIC RADIO (1)
FREE RADIO SERVICE HOLLAND (Pirate radio) (1)
FROM THE ISLE OF MUSIC (via Channel 292) (1)
GOLDRAUSCH 6070 (via Channel 292) (1)
ITALIAN BROADCASTING COMPANY (via Channel 292) (1)
JAKE FM (via Channel 292) (1)
LITTLEFEAT RADIO (Pirate radio) (1)
LKB/LLE (1)
MEDIA MAGAZINE (via Channel 292) (1)
THE MIGHTY KBC (1)
MIKE RADIO (Pirate radio) (1)
MUSTANG RADIO (Pirate radio) (1)
NHK WORLD (1)
PANDA RADIO (Pirate radio) (1)
RADIO AKENZO (Pirate radio) (1)
RADIO AUSTRALIA (1) (2) (3)
RADIO AUSTRIA INTERNATIONAL (1)
RADIO BEIJING (1) (2)
RADIO CANADA (1) (2)
RADIO DARC (via Channel 292) (1)
RADIO HABANA CUBA (1)
RADIO JAPAN (1) (2)
RADIO JOHNNY TOBACCO (Pirate radio) (1)
RADIO KOREA (1) (2)
RADIO LUXEMBOURG (1) (2)
RADIO MAZDA (Pirate radio) (1)
RADIO MERKURS (1)
RADIO MI AMIGO (via Shortwave Service 6005 kHz) (1)
RADIO NACIONAL AMAZONIA (1)
RADIO NETHERLANDS (1) (2)
RADIO NEW ZEALAND INTERNATIONAL (1)
RADIO NORWAY (1) (2)
RADIO OHNE NAMEN (via Channel 292) (1)
RADIO POLONIA (1) (2) (3)
RADIO ROMANIA INTERNATIONAL (1) (2)
RADIO SCOTLAND INTERNATIONAL (Pirate radio) (1)
RADIO SONDER GRENSE (1)
RADIO SYLVIA (via Channel 292) (1) (2)
RADIO TECHNICAL MAN (Pirate radio) (1)
RADIO VATICANA (1) (2)
RTE (1)
SCANDINAVIAN WEEKEND RADIO (1)
SM RADIO INTERNATIONAL (via Channel 292) (1)
SUPERCLAN RADIO (via Channel 292) (1)
SWISS RADIO (1) (2)
UAE RADIO (1) (2)
WCSN (1) (2)
WORLD MUSIC RADIO (1)
VOICE OF AMERICA (A1) (A2) (B1) (B2) (C1) (C2) (D1) (D2) (E1) (E2)
VOICE OF GREECE (HELLINIKI RADIOPHONIA) (1)
VORW RADIO INTERNATIONAL (1)
WYFR (1) (2)


Omat lokini löytyvät täältä / my logs can be found here: Notuli.wordpress.com



Mielenkiintoisia linkkejä / Interesting links:

Suomen DX-Liitto ry  |   DX-Liiton linkkilista  |   DX-Liiton Facebook-ryhmä  |   DX-Liiton Facebook-sivu  |   Hard Core DX  |   MWList.org  |   SDXL Bulletin  |   Shortwave.am  |   ShortwaveSchedule.com  |   Short-wave.info  |   The SWLing Post  |   Timon radiosivut  |  

Piraattilogilinkkejä / Links to pirate logs:

UKDXer's Pirate Radio List  |   Achim Brueckner blog  |   Caroline Team blog  |   Free Radio Chat  |   Free Radio Report  |   Iann's Pirate Radio Chat  |   Lviv_DX  |   Maresme DX  |   Pirate Radio on shortwaves  |   Scotland DX blog  |   Rick's Pirate Radio blog  |   Shortwave DX blog  |   Terry's Hobby Radio blog  |   FMDX  |   Irish Paul  |   PJK  |  

Misc. links:

Ron O'Quinn's podcasts  |